Näin aluksi minun on pakko todeta että olen oikeasti aivan helvetin pahoillani että tuhlaan yhtään tilaa näinkin turhan postauksen pieraisemista bittiavaruuteen. Olisi myöskin varmaan paikallaan pahoitella sekavaa sanailua ja huonoja lauserakenteita. Ja noloja mielipiteitä.
Sietokykyni rajat ovat kuitenkin jo ylittyneet aikoja sitten ja turhautuminen on samaa luokkaa kuin viisivuotiaalla karkkihyllyn edessä natsimutsin kanssa (no voi vittu anteeksi epäkorrekti ilmaisu). Miksi helvetissä tuolla ulkona pitää koko helvetin ajan olla niin saatanan kylmä. Onko ihan pakko tuulla koko ajan. On vittu saatana perkeleen munapussien kautta maaliskuun puoliväli ja helvetti täällä on yhtä kylmä kuin jumalanhylkäämässä Anchoragessa (tarkistin Hesarista).
Lähtiessäni ulos taittamaan säälittävää matkaa kauppaan tai bussipysäkille tai metroasemalle, tekee oikeasti mieli vain jäädä itkemään turhautuneena maahan. Minä en siedä kylmää, en vitussa pukeudu toppavaatteisiin enkä kolmeen villapipoon. Oma vika kai se sitten on. Ulkoa tullessa kestää tuntikausia että tuntuu taas normaalilta.
Okei, ehkä alipainolla, tupakoimisella, kehnolla ääreisverenkierrolla ja sillä että en käytä tuulenpitäviä vaatteita, on jotakin osuutta, mutta se ei tuskaa poista.
Helvetin turha postaus.
Halusin vain sanoa että on niin kylmä että sattuu.
Tuntuu suorastaan henkilökohtaiselta loukkaukselta äiti maan taholta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti